A. E. Järvinen on eittämättä meidän Lapin-kuvaajiemme ykkönen, nimenomaan tunnelmien vangitsijana, Lapin salaperäisen hengen ilmaisijana. Kirjailijoittemme joukossa ei ole ketään, joka Järviselle ominaisella herkkyydellä ja rakkaudella osaa kuvata pieniä vivahduksia ja sinänsä mitättömiltä tuntuvia yksityiskohtia, joista sitten hahmottuu kiinteä, omalaatuinen elämäntunnelma. A. E. Järvisen uusien erälastujen aihepiirinä ovat jälleen Metsä-Lapin ihmiset, sen kairat ja palkiset. Näissä aavoissa erämaissa kiertää vielä vanhan polven intohimoisia ja har- taitą, metsämiehiä, joista joku on useimmiten kertojana. Pohjolan luonnon salaperäinen kauneus ja vanhenevan erä- miehen hiljainen resignaatio sävyttävät teosta kokonaisuudessaan. Olipa kysymys hauskoista metsästysmuistoista, eränkävijän koirasta tai salojen yksinäisyydessä tapahtuneista murhenäytelmistä, Järvinen kertoo aina yhtä vakuuttavasti. Hän johdattaa lukijan pihkantuoksuiseen erämaahan ja avaa metsän monet ihmeet hänen nähtäväkseen. Kaiken takaa kuultaa syvä ymmärtämys ja hiljainen, korven sanelema elämänviisaus, kirjoitettuja korkeampien lakien ja yhteyksien tajuaminen.
