BBVERSILIA.IT ≡ Muut Perennat Patsaat Musiikki Metsästys Ja Kalastus
  • Musiikki

  • Nirvana, tositarina - Everett True

Nirvana, tositarina - Everett True

$17.91 $25.79
MIRVANAST ja Kurt Cobainista on kirjoitettu paljon mutta ei koskaan yhtä intohimoisesti ja yhtyeen taustat tuntien. Everett True oli ensimmäinen Seattlen orastavasta grunge-skenestä kirjoittanut toimittaja 1980-luvun lopulla. Hän ystävystyi Nirvanan jäsenten ja monien muiden seattlelaismuusikkojen kanssa, esitteli Courtney Loven Kurt Cobainille ja esiintyi Nirvanan kanssa useissa eri yhteyksissä. Sisäpiiriläisenä True tavoittaa Nirvanan parhaimmillaan ja pahimmillaan. Hän kertoo vastahakoisesti julkisuuteen suhtautuvasta indie- yhtyeestä maailmanlaajuisen julkisuuden polttopisteessä, hän kertoo epäilyistä, onnistumisista, popteollisuuden mullistaneesta musiikista ja Cobainin aivan liian aikaisesta kuolemasta. True kertoo myös Nirvanan ja grunge-ilmiön taustoista; Seatlen kaupungista, amerikkalaisesta musiikkiteollisuudesta 1990-luvulla, yhtyeen aikalaisista Sub Pop - levy-yhtiössä, ystävistä, liittolaisista ja huumekauppiaista. Nirvana - Tositarina ei tyydy ainoastaan kertomaan kohteensa tarinaa, vaan tavoittaa myös sen sielun ja sydämen.
Musiikki

Musiikki

  • Kitara; Kaikki soittaa - Markus Rantanen
    $13.41 $17.16
  • Der Struwwelpeter Jöröjukka
    $17.91 $29.73
  • Deep Purple - Vuodet 1967-2006
    $17.91 $25.79
  • Global ukulele - Past, present and practice
    $13.41 $24.81
  • Kauneimmat Barokkijoululaulut ukulelelle ja nokkahuilulle
    $13.41 $21.05
  • Kellarin täydeltä Beatlesia - Brian Epstein
    $13.41 $23.47
  • Mandoliinin maailmanhistoria - Sauli Heikkilä
    $13.41 $19.18
  • Nirvana, tositarina - Everett True
    $17.91 $25.79
  • Huilua yhdellä jalalla - Jethro Tullin tie
    $13.41 $16.49
  • Stora Önskevisboken nr 1
    $26.91 $48.44
  • Emman perilliset - Janne Örnberg
    $13.41 $22.13
  • Kitaralauluja 2 - 50 soittajan suosikkia
    $13.41 $19.98
  • Muistojen Virta - Hannu Ignatius
    $17.91 $27.76
  • Paco de Lucía - Flamencon mestari
    $18.59 $28.81
  • Rammstein, Koko tarina - Ulf Lüdeke
    $35.91 $58.53
  • Stadin diskohistoria - Mikko Mattlar
    $26.91 $34.44

© 2026 - BBVERSILIA.IT